Stockholm

Multa oli jäänyt puhelimen muistiin muutama Tukholman matkalta otettu kuva, joten ajattelin jakaa ne täällä blogin puolella.

Pari viikkoa sitten suunnattiin tosiaan päivän visiitille rakkaaseen naapurimaahamme ja vaikka ilma oli sateinen ja melko viileä on siellä aina yhtä kiva käydä visiitillä. Tämä reissu tosin oli vähän liian lyhyt ja siksi en oikeen ehtinyt kuviakaan ottaa.

Mulla on vuodesta toiseen muutama ”pakko käydä” – liike Tukholmassa ja nämä siis ei ole mitään uusia löytöjä vaan kaikki on nimenomaan sellaisia paikkoja, missä varmasti suurinosa Ruotsin visiitillä käyvistä turisteista piipahtaa.

Yksi niistä on Lagerhaus. Oon ihan hulluna tän tyylisiin kauppoihin, missä on kaikkea pientä kivaa kotiin ja vaikkapa toimistoon. Yleensä sieltä lähtee mukaan erilaisia söpöjä vihkoja, kynttilöitä ja muuta pientä ja helposti mukana kulkevaa.

Ja sitten tietysti on Åhlens. Ja erityisesti sen sisustus osasto on ihana ja sieltä oon tehnyt muutamia kivoja löytöjä omaankin kotiin.

Zara Home on ehdoton! Sieltä voisin ottaa oikeastaan mitä vaan mukaan omaan kotiini, koska siellä kaikki vastaa täysin omaa sisustusmakuani. Jos pystyn kantamaan mukana ainoastaan jotain pientä ostan usein pyyhkeitä, lipaston nuppeja ja pieniä sisustusesineitä.

Sephora – tätä ei varmaan tarvitse edes sen kummemmin selittää. Täältä löytyy kaikki ne ihanat tuotemerkit mitä Suomesta ei ainakaan vielä saa.

Rakastan myös ruotsalaisia ruokakauppoja, kahviloita ja karkkikauppoja. Haha, siellä vaan on parhaat herkut!

Oli ihana päästä pienelle getawaylle! Vaikka ilma paikan päällä oli sateinen ja viileä viihdytään me joka kerta Tukholmassa todella hyvin. Se on ihan meidän kaupunki; kaunis arkkitehtuuri, paljon nähtävää, söpöjä kahviloita, hyvää ruokaa ja hyvät ostosmahdollisuudet, perfect.

Xx Tiina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s