How I prepare for the week ahead

Hello loves,

Tänään halusin kirjoittaa siitä, miten itse valmistaudun tulevaan viikkoon ja mitä kaikkea teen sunnuntaisin, jotta tuleva viikko olisi mahdollisimman onnistunut.

Mikään ei ole niin masentavaa, kuin huomata sunnuntaina kuinka viikko on mennyt hujauksessa ohi etkä ole saanut viikon aikana läheskään niin paljon aikaiseksi kuin olit alkuviikosta suunnitellut, mieli on maassa ja olo epäonnistunut.

Siksi pidän erityisen tärkeänä sitä, että suunnittelen sunnuntaisin tulevan viikon ohjelman ja käyn sen läpi kaikessa rauhassa. Lisäksi teen juuri sunnuntaisin sellaisia asioita joiden avulla jaksan mennä koko viikon hyvällä energialla.

Koska teen usein myös lauantaisin töitä on sunnuntaista tullut itselleni entistä tärkeämpi vapaapäivä, jonne en tietoisesti sovi minkäänlaisia näkemisiä tai muita velvollisuuksia vaan haluan pyhittää sen täysin rentoilulle perheen kesken.

Rutiinit, joilla valmistaudun tulevaan viikkoon

  • Hidas aamu – tämä on viikon ainoa päivä kun ei ole kiire minnekään ja saa heräillä silloin kun itsestä tuntuu hyvältä, me tykätään panostaa herkulliseen aamupalaan kun molemmilla on vapaapäivä ja nautitaan se ihan rauhassa ilman kiirettä. Parasta!
  • Liikunta ja ulkoilu – saan paljon energiaa luonnosta ja esimerkiksi rankan viikon jälkeen on ihana käydä aamulla joko juoksulenkillä tai Robinin (koiran) kanssa hitaammalla kävelylenkillä. Valitsen yleensä lenkkireitin niin, että pääsen nauttimaan järvimaisemista. Veden äärellä mieli ja keho rentoutuu täysin.
  • Juon paljon vettä – viikonloppuisin nautitaan hyvästä ruuasta ja herkutellaan, siksi pidän huolen siitä, että juon paljon vettä koko sunnuntaipäivän ajan. Niin turvotus ja väsymys vähenee ja aineenvaihdunta lähtee liikkeelle.
  • Oma aika – tämä voi tarkoittaa montaa eri asiaa esimerkiksi sitä juoksulenkkiä, leffaa, kirjan kuuntelua tai päikkäreitä, pääasia että saan hetken viettää aikaa yksin omien ajatuksien kanssa.
  • Hemmottelen itseäni – Sunnuntai on oma spa hetkeni. Iho (ja samalla mieli) kuntoon tulevaa viikkoa varten.
  • Teen to do-listan – Mietin sunnuntaisin seuraavan viikon blogipostauksia ja suunnittelen viikon aikataulut ja työkuviot kuntoon.
  • Haen inspiraatiota – Sunnuntaisin haluan olla motivoitunut ja innostunut tulevasta viikosta ja paras tapa itselleni siihen on ollut joko A) lukemalla lempikirjaa tai B) kuuntelemalla innostavia podcasteja. Tällä tavoin oon saanut niin monia kertoja uutta motivaatiota omaan tekemiseen.
  • Käyn läpi edellistä viikkoa – missä onnistuin, missä tarviin lisää harjoitusta ja mitä opin siitä, mitä voin tehdä toisin seuraavalla viikolla, jotta siitä tulisi edellistä parempi. Näitä asioita pohtimalla voin tehdä tarvittavia parannuksia ja korjausliikkeitä seuraavaan viikkoon.
  • Hyvä leffa – Katsotaan joka sunnuntai leffa, se on hyvä tapa laittaa aivot narikkaan ja olla miettimättä mitään muuta kuin elokuvaa. Tekee tosi hyvää unohtaa hetkeksi oma elämä ja uppoutua johonkin täysin fiktiiviseen maailmaan.

Siinä mun muutama tavaksi jäänyt rutiini sunnuntaille. Mitkä tavat tai rutiinit sä oot kokenut tehokkaiksi alkavaa viikkoa ajatellen?

Ihanaa uutta viikkoa ja ensi kertaan,

ps. mua voi seurailla myös sosiaalisessa mediassa Instagramissa nimimerkillä @hervisionbytiina ja Twitterissä @hervisionbyT.

xx Tiina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s